Olen ajatellut, että perhe on tärkeämpää kuin työ.
Tehty työ ei istu sairaalassa sängyn laidalla, pitämässä kädestä ja lukemassa sinulle lehteä, katsomassa kanssasi Salattuja elämiä. Työ ei pidä sinulle seuraa, sille ei voi soittaa kun pelottaa, se ei tule hautajaisiisi tai mieti mitä kiveesi kaiverretaan.

Toisaalta, työ ei jätä.
Se on aina olemassa, se ei kuole pois tai hylkää. Tietysti työelämästä voi pudota pois, jäädä työttömäksi tai joutua lomalle. Silti työ on olemassa, se on yhä siellä. Eikä siellä tehtyjä saavutuksia oteta pois.

Ymmärrän hyvin, miksi monelle muusikolle tuntuu musiikki olevan elämän tärkein asia. Se on aina olemassa, se on lähellä, se ei torju tai petä. Sen voi jakaa tai siitä voi nauttia yksin.
Se ei suutu, huuda, tai loukkaannu.

Ei ole mitään takeita siitä, että rakkaus jonka laitat toiseen ihmiseen maksaa itsensä takaisin.

Ehkä elämänsä rakentaminen työn varaan ei olekaan niin typerää.