Olin ajatellut viettää äidin luona vain yhden yön, mutta siippa ilmoitti lauantaina jatkavansa vielä baariin, ei tullut ensimmäisenä mieleen mennä kotiin istumaan ja odottamaan kännistä, viinalta haisevaa miestä. Sen koommin ei ole kuulunut tyypistä. Kyllä se on kotona käynyt, mutta en tiedä missä lie huitelee nyt. Kello on kuitenkin kuusi sunnuntaina.
Kissan on ainakin ruokkinut. Hyvä juttu.
Älkää nyt pitäkö minua nipottavana akkana, ainoat asiat mitkä minua tässä risoo, on siipan kyvyttömyys pitää yhteyttä ja ilmoittaa saapumisistaan ja menemisistään, sekä se että ensiviikolla saan kuunnella sitä valitusta miten väsyttää kun ei saanut viikonloppuna levätä.
Jos itse on päättänyt humputella kaksi päivää putkeen, miksi pitää ruikuttaa?
*
Äidin kanssa oli mukavaa.
Äiti on tällä hetkellä melkeinpä ainoa nainen elämässäni, jonka kanssa voin puhua kaikesta. Viikonloppu menikin leukoja louskuttaessa ja mieltä purkaessa.
Puhuttiin tulevasta. Joulusta.
En tahdo sairaalajoulua. En tahdo kuunnella sitä itkua, sitä valitusta ja itsensä surkuttelua, minkä uskon joulun isässä aiheuttavan. "Voikun ei tarvitsisi olla täällä, voikun teidän pitää olla täällä, voikun pääsisi kotiin, voi minua".
En tahdo katsella sairaalan valkoisia seiniä, kuunnella yskimistä, hourimista ja haistella p*skaa jouluna.
En tiedä miksi saan välillä valtavia vihanpuuskia.
Alan väsyä, alan turhautua.
Isän näkeminen ahdistaa. Sekoileminen, muistamattomuus, nukahtelu, ruumiinaukkojen estoton kaivelu, valitus. Isä ärtyy ja hermostuu helposti, pompottaa, vaatii.
Joskus tekisi mieli sanoa ilkeästi.
Käskeä hautaamaan toiveet paranemisesta, unohtaa koti, antaa periksi. Ravistella ja äyskähtää, että valitus ja itsesääli ei auta.
Isä on aina vaatinut muilta kaikkea, mitä ei ole pystyny kuitenkaan itse toteuttamaan.
Minä olen valmis päästämään irti, miksei isä ole?
Kyllä minä tiedän että se tulee sattumaan, se on hirveää, se on tuskallista.
Mutta sitä ei voi paeta.
Äiti kysyi mitä mieltä olen,
kun kipupumppu ei enää auta ja isälle täytyy antaa suppoja.
Vaihtoehdot ovat joko "puolihorros" tai täysi uni.
En tiedä mikä se puolihorros on, minusta isä on siinä jo nyt. Ehkä se tarkoittaa, että laitetaan uneen ja aina välillä herätetään.
Ajattelin omaa jaksamistani. Ajattelin äidin jaksamista. Ei mitään puolihorrosta, ei herättelyjä, ei enää enempää sekavuutta kuin mitä nyt jo on.
Äiti ajatteli kivuttomuutta.
Täysi uni on rauhallinen, kivuton.
"Kyllä minä voin käydä nukkuvaakin katsomassa. Jutella ja silittää poskea. Kävinhän minä mummoakin katsomassa, vaikka nukkui", sanoi äiti.
"Minä luen isälle Markus Kajoa", vastasin.
Don't make me sad
don't make me cry.
Sometimes love is not enough and the road gets tough
I don't know why.
Keep making me laugh,
let's go get high.
The road is long, we carry on
try to have fun in the meantime.
Lana Del Rey - Born to die
