Myers-Briggs indikaattori.

Löysin tällaisen ja tein: http://www.humanmetrics.com/cgi-win/JTypes2.asp
Kyseessä on "persoonallisuustesti", joka kuvaa ihmisen persoonallisuutta neljän ulottuvuuden avulla. Testin lopussa tulee määritelmä ja tulkinta.

Minä sain ISFJ:n.
Yllättävän tarkasti tunnistan itseni tästä tuloksesta. Uusien teknisten välineiden käytön oppimisen vaikeus, halu huolehtia ja synnyttää harmoniaa, riitatilanteiden stressaavuus ja "en tahdo kuormittaa muita ongelmillani"-asenne.

Tiedän että monet pyörittelevät silmiään tällaisille testeille silmiään tai pitävät tällaisia tekeviä tai näihin uskovia täysinä idiootteina.
En itsekään ota näitä absoluuttisina totuuksina, mutta tällaiset testit voivat auttaa ihmistä tuntemaan itsensä paremmin ja kasvattaa tervettä kritiikkiä kaikenlaisia kyselyitä kohtaan.

Mutta minkä testin nyt voisi ottaa absoluuttisena totuutena silloin, kun puhutaan ihmisen persoonallisuudesta? Asiasta, joka muuttuu sen mukaan kuin ihminen kasvaa ja kokee asioita. Minulle "diagnosoitiin" epävakaa persoonallisuus muutamia vuosia sitten. Kun kerroin siitä koulupsykologille, hän sanoi, että olen liian nuori saamaan mitään persoonallisuushäiriödiagnoosia, enkä täytä mitään epävakaan persoonan tunnusmerkkejä.

Tehkää testejä, lukekaa horoskooppeja, tutkikaa itseänne ja miettikää. Mikä on totta?
Kysykää itseltänne, miltä teistä tuntuu ja hyväksykää se. Vasta kun voitte myöntää sen, mitä on sisällänne, voitte muuttaa asioita.

Minä en oikein osaa pitää blogia.

Toisaalta tekisi mieli kertoa tänne enemmän itsestäni, näyttää kuvia jne. mutta olen kirjoittanut tänne tosi paljon henkilökohtaisuuksia ja jotenkin tuntuu ahdistavalta jos joku minut tunnistaa sitten. Haluaisin ehkä laajentaa tätä, silloin voisi olla että lukijoitakin tulisi.
Tähän mennessä tämä on toiminut enemmän sellaisena terapiamuotona minulle. Ja tulee varmaan jatkossakin toimimaan.

Isän hautajaiset meni.
Oikein miellyttävät, pienimuotoiset, kauniit. Vaatimattomat. Tavalliset hautajaiset, ei mitään suurta eikä mahtipontista.

Olo on... hyvä.
Ihan hyvä.
Välillä tietty iskee joku muisto tai kuulen jonkun kappaleen tai jotakin ja sitten alkaa itkettää. Esimerkiksi, mulla on tällä hetkellä herätysmuotona kelloradio ja sieltä usein aamuisin kuuluu Swedish house mafian kappale, jossa lauletaan: "There was a time / I used to look into my fathers eyes / In a happy home / I was a king I had a gold throne / those days are gone". Ja sitten alkaa huuli väpättää. Mulle muutenkin musiikin tärkein osa on niissä sanoissa.
Siinä mitä ne sanat kertoo.

Sitten pitäs vaan saada ote elämästä.

"Kun suru häipyy
tulevat muistot
ja jokainen niistä 
koskee yksitellen".

Arkutus.

Joulu tuli ja meni, äidin kanssa kaksin ja hautajaisia miettiessä.
Yllättävän helposti kaikki tuntuu kuitenkin sujuvan, asiat järjestyvät kuin itsestään. Viime perjantaina oli isän siirto sairaalalta kappeliin. Arkku oli todella nätti, juuri isän näköinen, hieno ja vaatimaton. Ilma oli aurinkoinen ja kaunis.
Ajattelin vain että siellä se nyt menee, minun kasvattajani, huolehtijani, meidän äkäpussimme, hiljaa ajavan auton takaosassa keinuen, harmaassa arkussaan.

Tältä se nyt tuntuu.
Menettää lopullisesti. Päästää irti.

Olla vapaa.

Se typerys joka sanoo, että vapaudella ei ole hintaa, on väärässä.